AfterDawn logo

Adoben kokeellinen ominaisuus yhdistää kuvan tunnelman toiseen näyttävin seurauksin

Matti Robinson Matti Robinson

Adobe on yhteistyössä Cornellin yliopiston kanssa kehittänyt kuvamanipulointiteknologioita, jotka mahdollistavat kuvien muokkaamisen automaattisesti kuvantunnistusta käyttäen, kertoo TNW. Newyorkilaisyliopiston kanssa kehitetty ominaisuus ottaa värimaailman toisesta kuvasta ja liittää sen saumattomasti toiseen.

Oheisissa kuvissa esiteltävä ominaisuus on toistaiseksi vain kokeiluaseteella, eikä sitä ole tuotteistettu labraolosuhteista, mutta tulokset ovat varsin komeita. Kuvan värimaailman ja tunnelman voi muuttaa täysin toisen kuvan kaltaiseksi olipa kyseessä komeampi taivasmaisema, tunnelmallisempi valaistus tai vain halu muuttaa värit täysin toisenlaiseksi.

Kuvassa ei siis muuteta linjoja ja muotoja, vaan ainoastaan värit. Täysin moitteetta ominaisuus ei tietysti toimi, kuten on tavallista tekoälysovellusten kanssa. Tulokset voivat luoda esimerkiksi pilvistä sellaisia, joita ei tavallisesti luonnossa nähdä.


Ominaisuus ei kuitenkaan kenties ole tarkoitettu realismin vaalimiseen, vaan sillä saadaan helposti aikaan surrealistisia kuvia. Mikäli tekniikka teknologian takana kiinnostaa, niin lisätietoa tutkimuspaperista löytyy täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki