AfterDawn logo

WordPad katoaa - Näin avaat .docx -tiedostot PC:llä ilman ohjelmia

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Kaikki eivät todellakaan tarvitse työssään asiakirjojen kirjoittamiseen tarkoitettua tekstinkäsittelyohjelmaa. Sen vuoksi Windowsin mukana onkin toimitettu aina Windows 95:sta lähtien äärimmäisen kevyt, "mini-tekstinkäsittelyohjelma" eli WordPad.

Sovelluksen avulla on voinut avata yleisimmät Microsoft Wordin asiakirjat, tarvitsematta asentaa valtavan kokoista, täysveristä tekstinkäsittelyohjelmaa tietokoneelleen. Myös ilmaiset tekstinkäsittelyohjelmat, kuten LibreOffice, ovat pahimmilaan satojen megatavujen kokoisia möhkäleitä.

Mutta nyt Microsoft on päättänyt lakkauttaa uskollisen sotaratsunsa virallisesti. WordPad katoaa Windowsista tulevissa Windowsin suurissa päivityksissä, todennäköisesti vuodelle 2024 uumoillussa Windows 12:ssa.

Tokihan Microsoft on jättänyt WordPadin muutenkin kärsimään ajan hampaan pureskelusta varsin tehokkaasti. Ohjelma on päivitetty viimeksi isommalla kädellä muinaisen Windows 8 aikoihin ja silloinkin päivityksiä tehtiin lähinnä sovelluksen ulkonäköön.


Microsoft suosittelee jatkossa pelkkien tekstitiedostojen käsittelyyn Windowsin mukana edelleen toimitettavaa Notepadia eli Muistiota, joka saikin isomman päivityksen vuonna 2018. Vastaavasti .doc ja .docx -tiedostoille yhtiö luonnollisesti suosittelee täysverisen Wordin asentamista.

Onneksi .doc/docx -tiedostoja voi avata ilman erillisiä asennuksiakin. Kenties useimmille helpoimmin käytettävissä oleva tapa on avata asiakirjat Google Docsin kautta.

Homma toimii näin: siirry Google Docsin päänäkymään, napauta oikeasta yläreunasta löytyvää kansio-ikonia ja valitse sen jälkeen kohta "Oma tietokone". Tällöin haluamansa tiedoston voi etsiä oman tietokoneensa kovalevyltä ja avata sen selaimessa toimivaan Google Docsiin - tarvitsematta asentaa lainkaan sovelluksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki