AfterDawn logo

Avast myi käyttäjiensä tietoja täysin tietoisesti - sai 15 miljoonan sakot

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Tietoturvatuotteistaan kuuluisa Avast on saanut Yhdysvaltain telekommunikaatioalaa valvovalta FTC:ltä 16,5 miljoonan dollarin sakot (noin 15,2 miljoonaa euroa).

Sakkojen taustalla oli erinomaisen härski toiminta, sillä markkinoinnissaan Avast kertoi tuotteidensa estävän käyttäjien seurannan verkkoa selatessa. Samaan aikaan yhtiön tuotteet keräsivät talteen tiedot kaikista verkkosivuista, joilla käyttäjä vieraili - ja yhtiö myi keräämänsä tiedot eteenpäin mainostajille.

FTC oli yllättynyt yhtiön härskiydestä, sillä FTC:n puheenjohtaja totesi lausunnossa "FTC:n usein törmäävän yhtiöihin, jotka kuvaavat datan käyttötapojaan väärin. Mutta Avastin tapauksessa yhtiö tietoisesti markkinoi tuotteitaan yksityisyyden ja mainostajien tiedonkeruulta suojautumiseen, mutta myikin itse kyseiset tiedot mainostajille".

FTC:n mukaan Avast oli välittänyt käyttäjiltään keräämäänsä tietoa vuodesta 2014 lähtien ja sitä oli kertynyt hulppeasti: 8 petatavun verran (yksi petatavu on 1024 teratavua). Selailudataa keräsi Avastin tytäryhtiö Jumpshot, jonka liiketoimintaa oli nimenomaan käyttäjätietojen myyminen mainostajille ja mainosverkoille.


Käyttäjistä kerättiin käytännössä kaikki mahdollinen: jokaisen vieraillun verkkosivuston osoite, kellonaika vierailulle, käyttäjän fyysinen sijainti, käytetyn selaimen tiedot, jne. Tietoja kerättiin seka Avastin selainlaajennusten kautta että yhtiön virustorjuntatuotteiden kautta. Eli käytännössä jos tietokoneella oli asennettuna mikä tahansa Avastin tuote vuoden 2014 jälkeen, on selailuhistoria kerätty talteen ja myyty eteenpäin.

FTC määräsi Avastin brittiläiselle emoyhtiölle sakot, mutta mikä tärkeämpää, yhtiön pitää tuhota kaikki kerätty käyttäjätieto tietokannoistaan. Avastin Bleeping Computerille antaman lausunnon mukaan yhtiö on lakkauttanut käyttäjätiedoilla kauppaa käyneen Jumpshot-tytäryhtiönsä jo vuonna 2020.

Avast fuusioitui vuonna 2022 NortonLifeLockin kanssa, jonka jälkeen samaan yritykseen ovat kuuluneet Avastin ja Nortonin lisäksi mm. CCleaner sekä AVG-virustorjunta. Fuusion jälkeen yhdistyneen yhtiön nimeksi tuli Gen. Gen on pörssilistattu Yhdysvaltain NASDAQissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki